Pekka ”Rocky” Rautakallion valmentama Dinamo Riika hävisi perjantain kotiottelun Neftehimik Nizhnekamskille 2-5.

Rockyn kehut lähtivät vastustajan maalivahdin eli Tuomas Tarkin suuntaan. Oskar Osala oli myös vedossa, sillä suomalaishyökkääjä merkkautti Neftehimikin kaksi ensimmäistä osumaa.

– Vastustaja pelasi erittäin hyvää puolustuspeliä. Valitettavasti emme kyenneet murtamaan Neftekhimikin puolustusta ja maalivahti Tarkkia. Tämän takia hävisimme, Rautakallio sanoi Dinamon verkkosivuilla.

Neftehimikin voitto oli erittäin tärkeä, sillä taistelu pudotuspelipaikoista käy kiivaana. Tällä hetkellä Neftehimik on vielä viivan alla ja seitsemän pisteen päässä jatkopeleistä. Sen sijaan Rockyn Dinamo on repinyt jo 10 pisteen kaulan pudotuspeliviivan alla oleviin joukkueisiin.

//