EHT-tilastot: Suomella ja Tshekillä ollut suurinumeroisia kohtaamisia
Kuva: Juha Tamminen
SuomiKiekko.com-sivusto tulee koko Venäjän EHT-turnauksen ajan tuottamaan mielenkiintoisia tilastopohjaisia uutisia ennakoina ja reaktioina ottelutapahtumiin. Formaatti on tuttu jo Karjala-turnauksen ajalta. Tilastouutisiimme pääset kootusti käsiksi täältä.
Leijonien lauantain vastustaja Venäjän EHT-turnauksessa on Tshekki, joka on neljästä suuresta maasta menestynyt historian saatossa Moskovassa heikoiten. Tosin Leijonia vastaan ottelusarja on ollut erittäin tasainen ja täynnä todellisia maali-iloitteluja.
Suurinta maalijuhlaa vietettiin joukkueiden välillä joulukuussa 2007, jolloin 60 minuutin jälkeen taululle oltiin saatu huikeat 5-5 lukemat. Suomi vei lopulta kamppailun nimiinsä voittolaukauskisan jälkeen numeroin 6-5.
Viime vuosina viidesti jatkoajalle
Otteluparin voitot ovat viidessätoista kohtaamisessa jakautuneet tasan eli niitä on seitsemän molemmilla mailla. Neljätoista vuotta sitten ei vielä tunnettu ratkaisua jatkoajalla, joten silloin jäätiin päätössumerin jälkeen 4-4 tasapeliin. Seitsemänä edelliskautena Suomi ja Tshekki ovat joutuneet hakemaan ratkaisua varsinaisen peliajan jälkeen peräti viidesti. Näistä kerroista ollaan lisäksi kolmesti jouduttu vl-kisaan. Tshekillä on alla kahden ottelun mittainen voittoputki. Vuosi sitten se kukisti Leijonat lukemin 3-2 voittolaukauskisan jälkeen.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- NHL jää taakse – suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Liiga saa jäädä – HIFK:ta ja Ässiä edustanut kanadalainen löysi uuden seuran
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!
SuomiKiekko.com-sivusto tulee koko Venäjän EHT-turnauksen ajan tuottamaan mielenkiintoisia tilastopohjaisia uutisia ennakoina ja reaktioina ottelutapahtumiin. Formaatti on tuttu jo Karjala-turnauksen ajalta. Tilastouutisiimme pääset kootusti käsiksi